Erbium

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Holmium ← Erbium → Tulium
-
↑
Er
↓
Fm  
 
 


Yleistä
Nimi Erbium
Tunnus Er
Järjestysluku 68
Luokka lantanoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys9,066 · 103 kg/m3
Kovuus- (Mohsin asteikko)
Värihopeanvalkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1843, Carl Gustav Mosander
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)167,2593[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)175 (226) pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f126s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 30, 8, 2
Hapetusluvut+III
Kiderakenneheksagonaalinen tiivispakkaus (HCP)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 802 K (1 529 °C)
Kiehumispiste3 141 K (2 868 °C)
Höyrystymislämpö280 kJ/mol
Sulamislämpö19,90 kJ/mol
Äänen nopeus2830 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,24 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,168 kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus1.2×106 S/m
CAS-numero7440-52-0
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Erbiumia
Erbiumilla värjättyä lasia

Erbium on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Er (lat. erbium) ja järjestysluku 68 sekä CAS-numero 7440-52-0. Erbium on harvinaisiin maametalleihin, lantanideihin, kuuluva harvinainen alkuaine, jonka Carl Gustav Mosander löysi 1843 gadoliniitista Ytterbystä, Ruotsista.[2][3] Erbiumin tiheys on 9,05 g/cm³, sulamispiste 1 712 K (1 522 °C) ja kiehumispiste 3 136 K (3 409 °C).

Erbiumin suolat ovat ruusunpunaisia, ja alkuaine antaa tunnusomaisen absorptiospektrin näkyvässä, ultra­violetissa ja lähi-infrapunavalossa. Erbiumilla ei ole biologista merkitystä, mutta sen on arveltu voivan kiihdyttää aineenvaihduntaa.

Luonnossa esiintyvä erbium koostuu kuudesta pysyvästä isotoopista: 166Er (osuus 33,5 %), 168Er (26,98 %), 167Er (22,87 %), 170Er (14,91 %), 164Er (1,6 %) ja 162Er (0,14 %). Alkuaineella on yhteensä 30 tunnettua radioaktiivista isotooppia joiden massaluvut vaihtelevat välillä 142–177 ja jotka ovat verraten epävakaita koska niiden puoliintumisajat ovat lyhyitä yhdestä sekunnista (145Er) 9,4 vuorokauteen (169Er) saakka.[4]

Erbiumia käytetään valokuvaussuotimissa, metallurgisena lisäaineena, halvoissa koruissa ja ydinteknologiassa neutronien absorbaattorina. Erbium­oksidia käytetään lasin­puhaltajien suoja­laseissa sekä vaalean­punaisena väri­aineena aurinko­laseissa. Sitä käytetään myös optisissa kuiduissa signaalien vahvistamiseksi, sillä se muuttaa muita aallon­pituuksia informaatiota kuljettavan signaalin aallon­pituudelle.[2][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harri Eskelinen, Sami Karsikas: Vihreän teknologian näkökulmat konstruktiomateriaalien valinnassa. 1. painos. Lappeenranta: LUT Scientific and Expertise Publications, 2013. ISBN 978-952-265-457-1. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. ↑ a b Marko Hamilo: Erbiumoksidilla pinkit aurinkolasit 4.4.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 12.7.2010.
  3. ↑ Claude Piquet: Extricating erbium – in your element. Nature Chemistry, 21.3.2014, 6. vsk. Macmillan Publishers Limited. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 5.2.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Erbium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 8.1.2018. (englanniksi)
  5. ↑ Eskelinen, Karsikas s. 187

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erbium.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erbium&oldid=22300220”